Toivon, että tämä on viimeinen vuosi täällä.
Välillä tuntuu, että mietin liikaa. Mietin miksi olen tällainen ja miksi kaikki tapahtuu minulle. Kaikki pienimmätkin epäonnistumisetkin vaikuttavat. Kun vain voisi palata ajassa kolme vuotta taaksepäin. Varmistaa ettei näin käy.
Yläasteella kiusaamiseni oli pahimmillaan. Olen aina ollut hyvin ujo ihminen, enkä ole uskaltanut kunnolla puolustautua, en pidä muiden haukkumisesta. Minulla on aina ollut hyviä ystäviä, jotka ovat olleet puolellani. Yläasteella ystävääni kiusattiin myös, mutta hän on aina ollut ylpeä ja itsevarma eikä koskaan välittänyt. Minä olen herkkä ja otan kaiken itseeni. Ex-poikaystäväni auttoi aina jos olin surullinen, lohdutti että kyllä kaikki muuttuu paremmaksi vielä. Annoin kaikkien kohdella minua niin kuin he halusivat. Halusin miellyttää muita ja muutuin.
En koe enää olevani oma itseni. Olen muuttunut niin paljon. Haluaisin olla se sama tyttö, joka rakasti ystäviään yli kaiken, jolle musiikki oli kaikki kaikessa, jolla oli sopivasti itsevarmuutta, joka ei koskaan itkenyt tai pyytänyt anteeksi turhaan. Nykyään tunnen olevani näkymätön.
Tavoitteena on saada mielessäni pyörivät ajatukset paperille viimeiseksi kirjeeksi.
Nothing can bring you peace but yourself.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti